Hyvän olon kellarissa toimii koulutettu ravinto- ja hyvinvointivalmentaja (Trainer4You) Janica Alasimonen. Koulutus on antanut Janicalle tutkittuun tieteelliseen tietoon nojaavaa ravintovalmennusosaamista.  Tänä päivänä ravitsemuksesta on tarjolla paljon tietoa, mutta samaan aikaan on entistä vaikeampaa löytää ja valita olennaista ja luotettavaa tietoa. Koulutettu ravintovalmentaja ei horju jokaisen muotivirtauksen puhaltaessa ja on saanut vankan perustan valmennukselle. Janica osaa suunnitella juuri sinulle sopivan yksilöllisen ruokavalion, jota noudattamalla pääset tavoitteisiisi.


“ Asiakkaani ovat olleet yllättyneitä siitä, että ei tarvitse luopua mistään eikä tarvitse olla millään kuuriluontoisella dieetillä ja silti tulee tuloksia. Oma kokemukseni painonpudotuksesta takaa valmennuksiini käytännönläheisen ja asiakkaan matkaa myötäelävän tsemppaavan otteen. Valmentajanasi autan sinua löytämään ja poistamaan rajoittavat tekijät matkalla tavoitteeseesi. Ohjaan sinut pois epäterveellisistä valinnoista tavallisen ja hyvän ruuan pariin, jota voit hyvällä omalla tunnolla syödä päivittäin, tuloksista tinkimättä. En anna vain ohjeita, vaan otan kanssasi vastuun onnistumisesta. Tavoitteeni valmentajana on sinun onnistuminen ja 100 % tyytyväisyys "

Ota yhteyttä niin suunnitellaan juuri sinulle sopiva ruokavalio. 

KOULUTUS

  • Ravintovalmentaja Trainer4You, 2015
  • Hyvinvointivalmentaja Trainer4You, 2015
  • Urheiluravitsemuksen perusteet ja liikuntaravitsemus, ODL, 2015
  • NLP Perusteet -verkkokoulutus, NLP Opisto, 2015